→ PENTUEET
KASVATUS ALLWRIGHTISSA

Kasvatuksessani ensisijaisen tärkeää on saada maailmaan rodunmukaisia, terveitä koiria, ja löytää jokaiselle koiralle rakastava ja huolehtiva koti. Terrierit ovat alunperin tarkoitettu saalis- ja tuhoeläinten metsästämiseen, ja vanhat vaistot ovat säilyneet useimmilla roduilla erinomaisina tähänkin päivään asti. Metsästämisessä tarvitaan tiettyä tiukkaluontoisuutta ja kovuutta, ja tästä syystä useat terrierit vaativat erityisen huolellisen ja osaavan tapakasvatuksen, eivätkä sovellu kenen tahansa koiriksi. Jos kuitenkin koet voivasi tarjota oikeanlaisen kodin vilkkaalle ja omapäiselle koiralle, lue toki lisää kasvatuksestani!
MITÄ VAATIMUKSIA ASETAN PENTUEEN VANHEMMILLE?
Koska erityisesti työskentelyominaisuuksien vaaliminen on minulle kunnia-asia, minulla on tietyt vaatimukset pentueen vanhempien suhteen. Jokaiselle vanhemmalle minimivaatimukseni on virtuaalisen jäljestämisvalionarvo, eli vFIN JVA. Jos rotu omaa lisäksi oikeuden osallistua luolakokeisiin, kuuluu vähimmäisvaatimuksiin myös vähintään LUT C. Lisäksi palveluskoirilla vaatimuksena on 3-tason koulutustunnus. BH- eli käyttäytymiskoe ja pelastuksen soveltuvuuskoe eli PESO (RH-E) pyritään myös suorittamaan ennen jalostuskäyttöä.

Luonne on koiralla ehkä jopa tärkeimmässä asemassa, kukapa haluaisi luonnevikaisen koiran toimittamaan parhaan ystävän virkaa? Siksi käytä jalostukseen vain varmaluonteisiksi todettuja koiria, jotka ovat osoittaneet luonteensa lujuuden niin kotona kuin julkisilla paikoilla häiriön alaisuudessa.
Terveys kuuluu luonnollisesti kasvatustavoitteisiini, ja syntyvien pentujen terveyden pyrin varmistamaan tutkituttamalla kaikki jalostukseen käytettävät koirat huolellisesti, ja jättämällä sairaiksi todetut koirat pois jalostuskäytöstä. Airedalenterrierini tarkastetaan ennen jalostusta lonkkien, kyynärien ja silmien osalta, irlanninterrierit kystiinipitoisuuden, polvien, lonkkien ja kyynärien osalta, ja vehnäterrierit silmien ja lonkkien osalta. Myös muilla roduilla teetetään asianmukaiset testit.
MITÄ TOIVON PENNUNOSTAJILTA?
Terrierit ovat, kuten edellä mainitsin, aktiivisia työkoiria. Niimpä en myy kasvattejani vain tyhjän pantiksi sohvalle makoilemaan, vaan edellytä pennunostajilta aktiivisuutta ja innostusta koiraa kohtaan. Tämän ei suinkaan tarvitse merkitä pakkotahtista, hullua kisautusta, mutta haluan silti nähdä kasvattejani kisakentillä säännöllisesti. Alla on vielä tärkeimpiä toiveitani ja ehtojani lueteltuna.
♠ Haluan kuulla kasvattini kuulumisia pari kertaa vuodessa, ja kaikesta sen elämäämullistavasta, kuten pennuista ja kuolemasta, tulee keskustella kanssani. En kiellä jalostuskäyttöä, mutta saatan rajoittaa pentujen määrää, ja autan mielelläni sopivan partnerin etsimisessä.
♠ Pidä koiran perustiedot muuttumattomina. Linkitä kasvattaja, ja mielellää myös vanhemmat.
♠ Jos et voi enää pitää kasvattiani, palauta se minulle ja etsin itse uuden kodin.
♠
Harkitse tarkkaan ennen pennun varaamista! Riittääkö aikasi ja innostuksesi varmasti? Älä epäröi peruuttaa varaustasi jos tulet toisiin aatoksiin.
kuva 1 © sushla, kuva 2 © eddiemcfish @ Flickr.com